Klassikkoteatterin historia
Henkilön mitäänsanomaton,
sattumanvarainen elämä on esityksen mahtipontinen nimi tai
SPEKTAAKKELI (1998)
Kuilu (2000)
Kirjotuspövtä (2001)
Valot sammuu, Rudolf (2001)
Silmänkääntäjä (2003)
Ryhmän pluus (2003)
Elokuun esitys eli Maalaisoperetti (2004)
"hamlet" (2005)
7 veljestä ja 3 sisarta (2006)
Pääoma (2007)
Ajallinen ja ikuinen olevainen - Armas Hietamäen
maailmanäkemys lyhennettynä yhteen kolmasosaan (2008)
Joulupukkinäytelmä eli Köyhä antaa vähästään eli
Pukki kerää kolehdin KUISTI (2009)
Energiaesitys (2010)
(muttia) Tukkijoella (2011)
Menneet (2012)
Rise of the Machines tai Cheetah putoaa (2013)
Rantapuiston SHEMEIKKA (2014)
Rosessorin miesvuodet (2015)
TÄYSI (2016)
Re-setting the Headsets (2016)
TANKKI TÄYTEEN, PEKKO! (2017)
Kultanen kehä (2018)
Palkintojen jako (2019)
Cirius Sirkus' (2020)
PALOKUNTAJUHLAT (2021)
Accessories Fashion Show (2022)
Rodeo! eli Kuninkuusravet 2023 (2023)
Henkilön mitäänsanomaton, sattumanvarainen elämä on esityksen mahtipontinen nimi tai SPEKTAAKKELI (1998)
Käsikirjoitus ja laulujen sanat: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Musiikki: Kerkko Lahtinen
Puvustus: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Meikit ja kampaukset: Studio Modulative
Tekniikka: Pertti O. Lavi ja Valtteri Näs
Käsiohjelma ja juliste: Fidel Salvatore
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Antrei Laitinen
Ilmari Laitinen
Kristiina Siuro
Juhani Taalikka
Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen, Heikki Pitkänen, Juho
Pitkänen, Esko Saavalainen, Ville Salminen, Enu Tikander ja Tuija
Toivio
Ensi-ilta oli Äänekosken Työväentalolla, Työskillä, 22.8.1998.
Ensimmäinen projektimme. Musiikkinäytelmä. Esityksessä Aatami
Homosapiens -nimisen henkilön kotiovesta katoaa lukko.
Lukonetsintäreissusta kehkeytyy pienisuuri, absurdi, unenomainen
odysseija, jota rytmittävät musiikkinumerot ja Aatami Homosapiensin
ajautuminen kohtaamisiin nyrjähtäneiden henkilöhahmojen kanssa. Leea
Klemolakin kävi katsastamassa esityksen, koska oli valitsemassa
esityksiä Mikkelin työväennäyttämöpäiville 1999. Esityksen erikoinen
nimi oli herättänyt mielenkiinnon. Klemolan kommentti "Ihan kuin
ette olisi ikinä teatteria nähneet." jäi erityisesti ohjaajan ja
käsikirjoittajan mieleen ja osoitti suuntaa tulevalle toiminnalle
esittävien taiteiden saralla.
"Siis tehdään päänlaesta kansi
sahan avulla
otsan kohdalta
ja tehdään katkoviiva tussilla
ja huippupäästä pään huippu irti jyystetään.
Sitten aivot siirretään
nestetyppeen hyytävään.
Ja nyt voidaan vaellella
huolta murhetta täysin vailla.
Kun poissa on kaikki turhat tuumat,
joista oli vain vaivaksi aina.
Kas ilman mieltä kaikki on selvää ja vaivatonta.
Kun sitten aivoja taas tarvitaan,
jos tarvitaan,
ne pannaan saunaan sulamaan
ja takaisin lapioidaan
paikkaan suojaisaan.
Vielä kansi kiinni ompelemaan
ja sitten käydään taas päätä vaivaamaan."
Ryhmän nimi oli tuolloin Äänekosken Teatterin Varjoryhmä.
Ilmoitus Sisä-Suomen Lehdessä
Kuilu (2000)
Käsikirjoittaja: Johannes Hyytiäinen
Ohjaaja: Heikki Lång
Puvustus: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Skenografian toteutus: David Anderson
Meikit ja kampaukset: Studio Modulative
Juliste ja käsiohjelma: Fidel Salvatore
Näyttelijät:
Sella Koskenhaara
Erika Kupari - Sepultura Karviainen
Antero Laakso - Alfapet Tiistai
Mari Lång - Vantaan Palloiluseura
Kristiina Siuro - Kyllä-Asia-On-Ihan-Varmaan-Näin-Ota-Huomioon
Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Timo Forsrgen, Tiina Oksanen,
Jari-Pekka Rautiainen ja Tuija Toivio
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 6.7.2000.
Kuilu -esitys oli vahvasti Samuel Beckettin -näyttämöteoksista (mm.
Quad, Not I, Huomenna hän tulee) vaikutteita saanut pienoisesitys
ihmisen tai ehkä ennemminkin "olennon" tai "täälläolon"
merkityksellisyyden kokemisen tarpeesta ja kaipuusta rutiineihin.
Tekemisen eetosta ja näyttämötoiminnan ja yleisön suhdetta kuvaamaan
taisi juuri tämän esityksen yhteydessä syntyä ilmaisu
"Vaivaannutetaan kyllästymiseen saakka...". David Anderson kaivoi
lapiolla keskeiseksi lavastuselementiksi kesäteatterin näyttämölle
syvän, useamman ihmisen mentävän kuopan, jonka päälle laitettiin
kaksi traktorin takarengasta. "Kuilu" peitettiin vielä Andersonin
rakentamalla luukkusysteemillä ja mitään pelkäämätön näyttelijä
Kristiina Siuro vietti jokaisen esityksen loppupuolella useita
minuutteja sinne lukittuna.
"Alfapet, missäs se Sepultura Karviainen on?" -kysyy Mari Långin
esittämä luukkuvahti Vantaan Palloiluseura hermolomalta palattuaan,
kun sijaista, mainittua Sepultura Karviaista ei näy mailla eikä
halmeilla.
"Alfapet? Missä se Sepultura Karviainen on?"
Ryhmän nimi oli Lapioryhmä.
Kuva on Sisä-Suomen Lehdestä, siinä taustalla Kristiina Siuron
esittämä kirjakauppias Kyllä-Asia-On-Ihan-Varmaan-Näin-Ota-Huomioon
ja etualalla Erika Kuparin esittämä Sepultura Karviainen. Kuvaaja on
Tommi Anttonen.
Kirjotuspövtä -rytmikaali (2001)
Ohjaus ja dramaturgia: Heikki Lång
Rytmit: Ahti Mankelin
Puvut ja ideat: Erika Kupari
Lavastus: Purkinavaaja
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Julle
Johannes Hyytiäinen - Välsky
Mari Lång - Annastiina
Maria Pellinen - Tarkki
Antero Vuorinen - Joose
Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen,
Jukka Peura ja Venla Wacklin
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 30.6.2001.
Alkuidea oli tehdä esitys haalariasuisesta ryhmästä, jonka tehtävä
on siirtää jotain pisteestä A pisteeseen B. Ja matkalla tapahtuisi
kommelluksia ja vaikeuksia. Puvustaja Erika Kuparin idea tehdä
ryhmästä jonnekin 70-luvulle sijoittuva leikkivä lapsijoukko loi
esitykselle kiintopisteen ja raamit. Esitys oli "rytmikaali" eli
siinä oli erilaisia rytmittelynumeroita, joihin lapsijoukko intoutui
Kirjotuspövtän siirtämisleikin lomassa. Lasten suhteiden kautta
käsiteltiin mm. valtaa ja konfliktien ratkaisukeinoja. Tarinassa
lapsiporukka siirtyy Jullen valistuneesta yksinvaltiudesta Joosen
diktatuurin kautta keskustelevaan demokratiaan.
JULLE: Tarvitaan... kapteeni- (jatkaen heti perään itse) Minä! Minä
olen kapteeni.
Ryhmän nimi oli Äänekosken Teatterin Purkinavaaja.
Valot sammuu, Rudolf (2001)
Ohjaus ja dramaturgia: Heikki Lång ja Ahti Mankelin
Äänimaisemat: Ahti Mankelin
Puvut ja ideat: Palle Koikkala
Lavastus: Jaakkima Stöön
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Rudolf
Sella Koskenhaara - Ovelta ovelle -myyjä
Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen
Ensi-ilta oli Teatteri- ja tanssitila Halliwoodissa elokuussa 2001.
Poimittiin teatterin rekvisiittavarastosta mielenkiintoisia
esineitä, kannettiin ne näyttämölle ja alettiin vaikuttua. Ohjauksen
ja dramaturgian puolelta Kari Heiskasen tyhjän näyttämön työtavoista
oli ohimennen kuultu ja luettu ja Grotowskin ja Brookin
teatteriajatuksista ja estetiikoista pinnallisesti vaikututtu.
Intensiivisestä leikkimisestä, rakentelusta, järjestelystä ja
puuhailusta syntyi näyttämön runollinen todellisuus, jonne
ovelta-ovelle-myyjä (ja jossain mielessä toivottavasti häneen
samaistunut yleisö myös) esityksessä päätyi Rudolfin kodin ja
kojeiden kautta. Esityksessä käytettiin noin kymmentä muuttumatonta
lausetta repliikkeinä, mm. "Mööpeleitä." "Diakuvia. Diakuvia
Kreikasta.", "Veesee on tuolla päin." ja "Niks naks.". Työryhmä oli
nimetön.
Kuvat ovat Sisä-Suomen Lehdestä, kuvaaja Ira Blomberg
Silmänkääntäjä (2003)
Pietari Hannikaisen samannimisen näytelmän pohjalta ohjaus:
Johannes Hyytiäinen
Näyttämöllä:
Heikki Lång
Markus Hämäläinen
Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren ja Jore Sohlman
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla kesällä 2003 .
Silmänkääntäjä -näytelmän sovitus oli kahdelle hengelle,
viitteelliset rooliasut ja roolit vaihtuivat lennossa ja miimiset
keinot olivat kovassa käytössä. Ensimmäisessä suomen kielellä
kirjoitetussa ja myös esitetyssä näytelmässä Jussi Oluvinen ryhtyy
silmänkääntäjäksi ja huijaa vaimonsa Liisan kanssa Hölmölän
kyläläisiltä omaisuuden.
JUSSI: Nyt, hyvä yleisö, esittelen teille ihmeellisiä eläviä
kotimaastani Hameriikista. Tämä tässä on... kukkeliin!
KYLÄLÄINEN: Kukkohan se on! Ihan on kun meidän kukko!
Ryhmän nimi oli Hyttystuotanto.
Ryhmänpluus (2003)
Esityssuunnitelma: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Kuppikunta
Skenografia: Jaakkima Stöön
Näyttelijät:
Veikko Kankainen
Sella Koskenhaara
Mari Lång
Maria Pellinen
Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Olli-Veikko Rantaniva ja Venla
Wacklin
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 26.7.2003.
Esityksen tarinassa käytiin kirkollisten siirtymriittien kautta läpi
ihmisen elämänkaarta. Muisteltiin ja kuviteltiin vähän millaista on
juhlissa ollut. Puheet, muistelot ja ennenkaikkea kahvit.
Näyttämötoiminta rakentui erilaisista rytmillisistä leikeistä,
reagointipeleistä, jutun kerronasta ja olipa mukana jopa
tanssillista liikehdintää. Kokonaisuutta sitoi yhteen mm. pienellä,
kirkasäänisellä leikkipianolla pimputettu teema.
Eräs rantojen asukki istui yhtenä aamuna harjoituskaudella
kesäteatterin penkeillä pienessä tuiskeessa ja kertoi vitsin, joka
päätyi sitten useampana variaationa osaksi esitystä. Tämän tarinan
toistuminen ja muuntuminen oli yksi juhlakohtauksia yhteen sitovista
aineksista. Rantojen mies kertoi vitsin jotakuinkin seuraavassa
muodossa:
Ukolla oli tapana lähteä aamulla hevoskärryillä kaupunkiin asioille,
hoitaa pian asiat, mennä kapakkiin ryyppäämään loppupäiväksi ja
sitten ajella iltasella kännissä kotiin. No näin kävi taas kerran.
Ja oikein kunnon pyörryksiin ukko itsensä päivän aikana saikin.
Illalla onnistui kömpimään kärryihin kotimatkaa varten mutta sammui
saman tien. No eihän se mitään kun hevonen osasi kotiin ilman
ohjaustakin, ukko sammuneena kärryissä. Hevonen tuli iltamyöhällä
kotipihaan ja akka näki ikkunasta kärrit ja tuumasi että voi voi.
Meni ja irrotti hevosen ja vei sen talliin mutta ajatteli että
nukkukoon ukko humalan pois kärryissä, ei tarvi tulla viereen
rohisemaan. Näin teki. Aamuhämärässä ukko herää kärryistä kovassa
pohmelossa eikä oikein ymmärrä missä on. Tuumaa sitten siinä että
"Jos minä oon minä, niin minulta on varastettu hevonen. Mutta jos
minä oon joku muu, ni minä oon löytänä kärrit!". Ja rantojen mies
kruunasi tarinan remahtamalla makeaan, tarttuvaan nauruun.
Ryhmän nimi oli Kuppikunta.
Elokuun esitys eli Maalaisoperetti (2004)
Esityssuunnitelma: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Lavastuksen toteutus: David Anderson ja työryhmä
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Hydrabad
Sella Koskenhaara - Sössö
Erika Kupari - 2004
Paska - Paska
Maria Pellinen - 2003
Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla
Wacklin
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 12.8.2004.
Maalaisoperetin oli tarkoitus olla jonkinlainen yhteiskunnallinen
faabeli.Erilaisia taloudellisia, tuotannollisia ja ideologisia
intressejä edustavat hahmot joutuivat esityksessä törmäyskurssille.
Elintarviketuotantoa kuvasivat myllärit Sössö ja Paska,
kaivannaisteollisuutta louhoksella pakkotyönomaisissa olosuhteissa
työskentelevä parivaljakko 2003 ja 2004 ja ekologisen näkökulman toi
koivujenhoivaaja Hydrabad. Vaikuttavana lavastuselementtinä oli
David Andersonin rakentama, kammella pyöritettävä mylly.
Operettinumeroita oli tietysti useita. Mylläri Sössöltä esimerkiksi
paloi pinna ja turhautuneisuus sai ilmaisunsa raivokkaassa,
äänettömässä viulusoolossa ja nuotinkääntäjän pitelemän
monologipaperin luennassa. Kaivostyöntekijät 2003 ja 2004 etsivät
louhos-kaivoksessaan myllynkiviaihiota, joka piti vielä saada
oikeaan muotoon. 2004 esitti myös "Pedrona" yhden nuotin
haitarisoolon ja Hydrabad suojeli laulunkin voimalla antaumuksella
ja määrätietoisesti koivuja ja niiden latvoissa pesiviä
taivaanvuohia.
SÖSSÖ: Minä olen Sössö. Mylläri mylläri. Minä olen Sössö. Sössö.
KUORO: Hän on Sössö. Mylläri mylläri. Hän on Sössö. Sössö.
2003 JA 2004: Myö ollaan kakstuhattakolome. Ja kakstuhattanelijä.
Myö ollaan louhijoita. Joo.
KUORO: Hyö ovat kakstuhattakolome. Ja kakstuhattanelijä. Hyö ovat
louhijoita. Joo.
HYDRABAD: Minun nimeni on Hydrabad. Minä hoivaan koivuja.
KUORO: Hänen nimensä on Hydrabad. Hän hoivaa koivuja.
HYDRABAD: Minä hoivaan koivuja.
Ryhmän nimi oli Terapiaryhmä.
"hamlet" (2005)
Dramatisointi: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus ja nukke: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Koreografia: Jarmo Uutinen
Graafikko: Fidel Salvatore
Meikit ja kampaukset: Studio Modulative
Materiaalit ja moottorisahaus: David Anderson
Catering: Pekka Pöppönen
Digitallennus: Tapani Pirhonen
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Hamlet
Olavi Karhinen - Claudius
Sella Koskenhaara - XX
Erika Kupari - Gertrud
Mari Lång - Ophelia
Paska II - Hamlet vanhempi (haamu)
Maria Pellinen - Ophelia
Antero Vuorinen - Polonius
Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Mika Lahtinen,
Pekka Lahtinen, Tiina Oksanen, Jukka Peura, Harri Tavinen, Jukka
Vehkala ja Venla Wacklin.
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 19.8.2005.
"hamlet" aloitti klassikkotulkintojen sarjan, joka on, vahvasti
klassikon käsitettä venyttäen ja paukuttaen, jatkunut tähän päivään
saakka. "hamlet" oli varsinainen suurtuotanto meidän mittapuullamme.
Suurempaa työryhmää ei ole sen jälkeen ollut ja tuskin tulee
olemaankaan. Shakespearen tarina karsittiin mahdolliseen ja
kuvitteelliseen arkaaiseen perusmuotoonsa, tragedian
kohtalonomaisella vääjäämättömyydellä eteneväksi kostotarinaksi.
Edellisen sukupolven vaativa läsnäolo konkreettisesti niskassaan
Hamletin on toimittava niin kuin toimii. Ruumiita kertyy ja ne
kerääntyvät näyttämöalueen ulkopuolelle kahvittelemaan ja seuraamaan
elävien touhuja.
Ryhmän nimi on tästä alkaen ollut Klassikkoteatteri.
7 veljestä ja 3 sisarta (2006)
Dramaturgia Kiven ja Tsehovin teosten pohjalta: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Mari Lång
Maria Pellinen
Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja
Venla Wacklin
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 18.8.2006.
Mitäs jos törmäyttäisi nämä kaksi? Ja näiden kahden nämä kymmenen
henkilöä. Klassikoja toden totta. Jollain unohtuneella periaatteella
molemmista teoksista poimittiin tekstiä. Olisiko ollut niin, että
monologeja Tsehovilta ja useamman hengen yhteistoiminnallisempia
kohtauksia Kiveltä? Pillit pussiin! Moskovaan! Kohtasivatko sisaret
ja veljet kertaakaan? Kyllä sisaret mullikoina ainakin ajoivat
veljekset isolle kivelle pakoon. Ahti Mankelin sävelsi Kiven
säkeitä. Laulut laulettiin esityksen lopuksi pikkukonserttina.
Näyttämöllä oli paljon tuoleja. Ja punamullalla maalattuja lautoja
pystyssä maassa siellä täällä, jokaisen juurella kivi. Palle
Koikkala solmi sisarille valkoiset mekot. Pitkät monologit
opeteltiin muutamassa päivässä.
Pääoma (2007)
Dramaturgia Karl Marxin teoksen pohjalta: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Mari Lång
Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Tiina Oksanen, Mika Lahtinen ja
Venla Wacklin
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 17.8.2007.
Meillä oli muun rekvisiitan ja lavastuksen joukossa kesäteatterilla
pallogrilli. Olimme jättäneet sen yöksi sinne, mielestämme hyvin
näyttämön takaiseen pusikkoon kätkettynä. Päivällä kesäteatterin
penkeillä oli hengaillut ja harjoituksia seurannut joku vähän
sekavan oloinen ehkä kolmekymppinen heppu. Oli kuulema pohjoisesta
reissussa. Amin Asikaisen näköinen. Harjoittelikin vähän nyrkkeilyä
näyttämökoivujen väliin ripustamaamme valkeaan muoviseen
kuutiometrin kokoiseen muovisäiliöön. Piti sanoa ettei paukuttaisi
sitä, jotta saadaan harjoiteltua. Itsehän paukutimme sitä
harjoituksissa kyllä. No seuraavana aamuna, kun tulemme rantaan niin
tämä heppu on tehnyt tulet siihen pallogrilliin, siellä on jostain
löydetty isompi oksa ja jotain muuta, sytytysnestettä on laitettu
reilusti hajusta päätellen. Pusikossa piilossa ollut rautakanki on
isketty maahan grillin viereen ja rautakankeen pujotettu jokin iso
lihanpala. Eihän se siinä kypsynyt, ihan vähän pinnalta. Sanottiin,
että meidän pitäisi päästä tähän harjoittelemaan. Heppu ymmärsi,
otti lihaklöntin rautakangesta, kääri sanomalehtipaperiin ja pakkasi
reppuunsa. Mietittiin myöhemmin, että mitähän ihme lihaa se oikein
mahtoi kanniskella repussaan. Oli edellisenä päivänä puhunut
tyttöystävästä. Ei ollut näkynyt.
Esityksessä mm. annettiin yleisölle kontaktimuovilla päällystettyjä
kuvia katseltavaksi, sai laittaa kiertämään.
-Tässä olis nyt näitä kuvia.
Helsingin Sanomien tiedepalstalla olleen uutisen mukaan nanotutkija
Erkki Kauppisen tutkimusryhmä oli onnistunut rakentamaan
molekyylikokoisia hiilinanoputkia ja -palloja ja yhdistämään niitä
toisiinsa. Menetelmän sovellusala oli mittaamaton.
"Kauppisen ryhmä liittää
putken ja pallon toisiinsa.
Na-no-nu-put
mullistavat maailman.
Na-no-nu-put
mullistavat maailman."
Ajallinen ja ikuinen olevainen - Armas Hietamäen maailmanäkemys lyhennettynä yhteen kolmasosaan (2008)
Dramaturgia Armas Hietamäen ja Platonin teosten pohjalta: Heikki
Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Mari Lång
Antrei Laitinen
Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja
Juho Pitkänen
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 15.8.2008.
Armas Hietamäki eli 1900-luvun alussa, oli "tavallinen duunari" ja
harrasti filosofiaa. Hän kirjoitti tutkielman Platonin filosofiasta.
Tutkielma julkaistiin kasvatustieteilijä, filosofi Urpo Harvan
toimittamana, akateemisen seulan läpikäyneenä, lyhennettynä yhteen
kolmasosaan. Esitys esitteli yleisölle Armas "Muffe" Hietamäen
ristipaineessa, jonka kaksi puolta olivat Akatemia ja
Puulaakijoukkue. Akatemia edusti ikuisuutta, filosofista ideaalia,
ylevää henkistä ja älyllistä kilvoittelua. Puulaakijoukkue oli taas
ajallisuutta, junttiutta, ruumiillisuutta. Esityksessä Armas
tavoittelee Akatemian hyväksyntää mutta törmää sen
sulkeutuneisuuteen, jähmeyteen ja keskinäiseen kinasteluun.
Puulaakijoukkueesta Armas löytää kannustavan yhteisön ja
toverihengen.
Ajatus puulaakijoukkueesta syntyi harjoitusperiodin alussa
perinteisellä kirpputorikierroksella. Kirpputorilta löytyi oransseja
pelipaitoja ja pyöräilykypäriä. Vaaleanpunaisesta keilapallosta tuli
peliväline mystiseen urheilulajiin, jota Puulaakijoukkue harrasti ja
jonka pelikenttä sijaitsi jossain näkymättömissä
näyttämöntauspuskien takana.
Kuriositeettina mainittakoon vielä, että lavastustalkoolainen Lasse
Forsgren valmistui vuonna 2008 filsofian maisteriksi Tampereen
yliopistosta, pääaineenaan Teatterin ja draaman tutkimus ja pitkänä
sivuaineena filosofia.
Joulupukkinäytelmä eli Köyhä antaa vähästään eli Pukki kerää kolehdin KUISTI (2009)
Dramaturgia: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Pilvi Honka, Mika Lahtinen, Tiina
Oksanen ja Osku
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 14.8.2009.
KUISTIssa oli ihan kirjoitettu, vajaan kymmenen sivua pitkä plari.
Esityksen alkupuheessa pitkähköön nimeen lisättiin vielä yksi ala-
tai ylä- tai väliotsikko: "Rahastusnäytelmä". Klassikkous
venytettiin nyt käsittämään myös "klassisia hahmoja" ja kukapa nyt
olisi klassikompi kuin Joulupukki! Beckettin hengessä hengailtiin
kuistilla ja odoteltiin jotakuta tulevaksi. Projektin kohokohta oli
Palle Koikkalan näyttelijä Juhani Hyppöselle valmistama
stratosfääriloikkapuku. Itse puku, sen valmistusprosessi ja sen
käyttö esityksessä. Puvun aineksia olivat mm. vanha makuupussi,
jääkiekkopolvisuojat ja nippusiteet. Puvussa Hyppösen hahmo rikkoi
korkealtahyppäämisennätyksiä ja puvun sisällä näyttelijä Hyppönen
rikkoi erilaisia rajoja pieraisemalla kuuluvasti näyttämöllä ja
aivastelemalla pukuun kuuluneen kypärän pleksisuojuksen täyteen
räkää. Erika Kupari vaivaannutti yleisöä kiertelemällä
vierasmaalaisen oloisena ja ojentelemalla Joulupukin kaapua
puettavaksi. Kukaan ei vaivautunut ryhtymään Joulupukiksi.
Energiaesitys (2010)
Dramaturgia: Johannes Hyytiäinen
Ohjaus: Heikki Lång
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön
Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Antero Vuorinen
Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen, Jukka Peura ja Juho
Pitkänen (etänä)
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 20.8.2010.
Esitykseen piti muka tulla vierailemaan klassikkojulkkis,
ihmeidentekijä Uri Geller. No ei tietenkään tullut. Paikkaamaan
saapui kuitenkin Juhani Hyppösen esittämänä Uri Gellerin serkku Eri
Guller. Hän oli näkijä, joka yritti esityksen aikana nähdä mm.
tulevaisuuteen, nälkää ja toisen ihmisen sellaisena kuin tämä on.
Antero Vuorisen sheikkihahmo oli tyhjentänyt kaikki
kokisöljylähteensä ja haikaili ärtyisänä uuden energialähteen
perään. Yleisöstä osoiteltiin henkilöitä, jotka eri tavoilla olivat
onnistuneet säästämään sähköä. -"Tämä kätevä emäntä pyöräyttää vielä
uunissa jälkilämmöllä piirakat." Yksi esityksen suurista
kysymyksistä oli, mhin kaikki säästetty energia sitten menee? Ja
vastaus oli Sella Koskenhaaran esittämä hiljakseen haravoiva mies.
Häneen oli kertynyt kaikki maailman säästetty energia. Näyttelijä
Antrei Laitinen oli myös hengessä mukana etelämpää Suomesta ja häntä
fyysillisti pikkuruinen muovisotilasfiguuri Forssan Majuri.
Esityksen julisteessa kapitalistisen järjestelmän kokislimupilli on
iskeytynyt syvälle maapallon uumeniin ja sotkee mustalla nesteellä
planeettaa. Näyttämöllä oli tarjolla naposteltavaa.
"Kierrätä pyöritä pellavapäätä
mitenkä se energia virtaa täällä?
Ee on ämsee toiseen,
kuka se on keksinyt moisen?
Pääsispäs päähän A. Einsteinin niin
pääsisin päähän A. Einsteinin."
(muttia) Tukkijoella (2011)
ohjaus ja dramaturgia Pakkalan näytelmän pohjalta Heikki Lång ja
Johannes Hyytiäinen
sävelet Ahti Mankelin ja Mika Lahtinen
sanat Heikki Lång ja työryhmä, Lasse Forsgren
puvustus Palle Koikkala
kuiskaus Iiris Kongeraski
lavastus Jaakkima Stöön, toteutus David Anderson ja työryhmä
esiintyjät:
Maria Pellinen
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla
Wacklin
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 20.8.2011.
Päätettiin kosiskella yleisöä koko kansaan uppoavalla klassikolla.
Tukkijoella -näytelmää piti tietysti sovittaa ja lyhentää
Klassikkoteatterille sopivaksi. Jostain tuli ajatus kerätä
näytelmästä vain mutta -sanalla alkavat repliikit. Ratkaisu
lyhensikin näytelmää mukavasti. Ehkä tarkoitus oli tehdä
näyttämötapahtumista ainakin repliikkien tasolla mahdollisimman
tökkivästi etenevää. Improvisaatioteatterin yksi perusohje on, että
aina sanotaan joo, eikä juuri koskaan ei. Mutta -sanaa tulee
helposti käytettyä ein tapaisena kieltona, jolla esiintyjä tulee
tyrmänneeksi kanssaesiintyjän ehdotuksen siitä, mitä tilanteessa
tapahtuu eikä yhteinen kohtaus, tilanne tai maailma pääse
rakentumaan. Joo-periaatteessa ajatus on, että näin esiintyjä tulee
ikäänkuin automaattisesti hyväksyneeksi toisen tarjouksen ja lisää
sitten tilanteeseen jotain uutta. Tukkijoella -näytelmä oli siis
tämän dramatisointiratkaisun myötä repliikkien tasolla pelkkää
henkilöhahmojen välistä kuuntelemattomuutta, kiistämistä ja oman
ajatuksen esiintuomista. Tätä tasoa vasten tuotiin sitten
näyttämöllisen toiminnan taso, jolla pyrittiin olemaan yhdessä ja
samassa jaetussa tilanteessa. Näyttämöllä oli myös useita avattavia
ja suljettavia asioita ja tietysti tukki, joka saatiin David
Andersonin erikoislavastustekniikan ja peilien avulla näyttämään
ikäänkuin ilmassa leijuvalta. Esitys huipentui laulukertomukseen
esihistoriallisesta ihmisestä, joka ymmärtää olemassaolonsa uudella
tavalla nähdessään karhunverisen kädenjälkensä, oman merkkinsä,
luolan seinällä.
Menneet (2012)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina
Oksanen
näyttämöllä:
Mika Lahtinen
Lasse Forsgren
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterillä 17.8.2012.
Tapaninpäivän myrskyssä 2011 tapahtui kuulemma katastrofi. Kertoman
mukaan Klassikkoteatterin koko taiteellinen työryhmä oli
kirkkovenesouturetkellä ja katosi. Kuuleman mukaan vain Palle
Koikkala selvisi mutta hänestäkään ei ole kuulunut mitään tuon
jälkeen. Klassikkoteatterin toimintaa päätettiin jatkaa
lavastustalkooryhmän voimin. Menneet -esitys oli
lavastustalkooryhmän ensimmäinen näyttämöteos. Se käsitteli
Klassikkoteatterin menneitä vuosia lavastustalkoolaisten silmin,
aikaa, mitä jää jälkeen, poispyyhkiytymistä, menettämistä,
luopumista, nostalgiaa. Oltiin kaatuvassa veneessä, veden varassa,
oltiin vakaasti etenevässä risteilylaivassa viihdyttämässä
risteily-yleisöä. Yritettiin pelastaa poisajelehtivia mutta ei voitu
myrskylle mitään.
Oli miimis-äänellinen risteily-houseband, tiikerivitsin ensiesitys,
Shamaani Shamanin jalkakyykky maapallolla. Oli eleellinen
muistelupotpuri menneistä esityksistä.
"So, my love,
here we go
and I don't know
when we'll be back.
So, my love
here we go
and I don't know
if we'll be back.
So, my love,
here we go
and now I know
we won't be back."
Rise of the Machines tai Cheetah putoaa (2013)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Pilvi Honka, Mika
Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla Wacklin-Mäki-Kerttula
hahmoissa:
Tiina Oksanen - Fitty Jyystönen, entinen kantritähti, nykyinen 2.:n
asteen diabeetikko
Mika Lahtinen - Tapio "Tapsa" Lämpönen, maailman vanhin rallikuski
Saarijäreltä
Pilvi Honka - Kylmä-Kaarina Peräsuo-Lempelä, tapaskasvattaja
Lasse Forsgren - Pede "Pertti" Spasanen, Suomen ensimmäinen
transvestiitti
Venla Wacklin-Mäki-Kerttula - Pimpi Napsunen, pelinhoitaja
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla kesällä 2013.
Koneiden, robottien ja keinoälyn nousu ja ihmisapinan putoaminen
maailmankaikkeuden hallitsijan jalustalta. Tätä lupaili ja uhosi
esityksen nimi ja viestiä komppasi digitaalinen juliste. Itse esitys
päätyi esittelemään yleisölle joukon jo pitkällä elämän
ehtoopuolella olevia vanhuksia vanhainkodissa, laitoksen
päiväohjelman ja omien tapojensa ja tottumustensa keskellä. Löyhästi
kokoonkursittu, pelillisyyttä ja triggereitä hyödyntänyt rakenne
mahdollisti hahmoihin pohjautuvat improvisatoriset irtiotot
esitystilanteessa. Syntyi vapaasti hengittävä näyttämöllinen
organismi, joka mahdollisti esiintyjille paineettoman tilan
oleskella hahmoineen yhdessä yleisön ja toistensa kanssa.
Rantapuiston SHEMEIKKA (2014)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Pilvi Honka, Mika Lahtinen
ja Tiina Oksanen
hahmoissa:
Tiina Oksanen - Katariina > Toinen
Mika Lahtinen - Bones
Pilvi Honka - Mervi
Kapu - Baby-Crockett
Lasse Forsgren - Matti
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 16.8.2014.
Yhden työryhmäläisen päässä pyöri ennen harjoitusperiodia hajanaisia
ajatuksia shemeikoista, casanovista, donjuaneista, Sören
Kierkegardin Mozart-esseet aistillisesta rakkaudesta. Toisaalta
kiinnosti karjalainen Shemeikkojen, ylivoimaisten karhunkaatajien ja
runolaulun ja kanteleensoiton mestareiden suku. Rantapuiston
Shemeikka -esityksestä tuli Shemeikat -porukan näyttämö. Se oli
jonkinlainen elämäntaparokkareiden porukka, ehkä yhtyekin. Mikan
Bones, Tiinan Katariina > Toinen, Pilvin Mervi. Oliko niillä
ikinä ollut yhtään keikkaa? Soittiko ne mitään soittimia? Lassen
esittämä Matti-hahmo etsi esityksessä jotain, saattoi valaistua
matkalla, päätyi tähän porukkaan, jossa hengailtiin jossain
treenikämpän sohvalla. Sohva Rantapuiston nurmikkonäyttömöllä avasi
treenikämpän koko maailmaan ja koko maailman treenikämpäksi. Rise of
the Machinesissa löytynyt "hahmometodi" oli olennainen osa tämänkin
esityksen valmistusprosessia. Kirppareilta haettiin entistä
määrätietoisemmin hahmoa ja hahmoja tulevaan esitykseen.
Rosessorin miesvuodet (2015)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina
Oksanen
hahmoissa:
Paska III - Kirsi
Paska IV - Bobi
Mika Lahtinen - Lennonohjaaja, Poika
Tiina Oksanen - Sisäkkö
Lasse Forsgren - Pool Boi
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla elokuussa
2015. Tähän lähdettiin tyhjältä pöydältä. Jostain ilmaantui pari
superloonipatjaa. Niistä päätettiin tehdä ihmishahmoja, joita
väkertäessä harjoituspäivät hujahtivatkin nopeasti. Rantapuistoon
rakentui muovisissa puutarhatuoleissaan istuksivien Kirsin ja Bobin
piha. Sisäkkö palveli pariskuntaa ja Pool Boi hengaili
Teddykarhunaamio päässä. Puretusta pehmolelusta tehty naamio haisi
pinttyneelle pölylle. Lennonjohtaja opasti yleisöliikennettä. Sitten
Pool Boi kantoi rannasta vettä valuvia hukkuneita, jotka käärittiin
vanhoihin pussilakanoihin. Kirpputorihahmometodi taisi olla tänä
vuonna vähän tauolla. Esityskelit olivat hyvät, ilmassa oli
haikeutta ja ehkä suruakin.
TÄYSI (2016)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina
Oksanen ja Venla Wacklin-Mäki-Kerttula
hahmoissa:
Mika Lahtinen - Olavi Ivalo, elämätön legenda
Tiina Oksanen - Anti "Tino" Pitkä-Pinnanen, järistysmies
Venla Wacklin-Mäki-Kerttula - Rousmäri Vool
Lasse Forsgren - Broileri
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 19.8.2016.
Innovaatiosalama iskee kesken harjoituskauden, kesken Äksä-lehden
haastattelun! Koko esitys on pelkkää väliaikaa!
Väliaikamakkaratarjoilu on heti. Pallogrilli tulille. Muistetaan
viime vuodesta, että sytytysneste kannattaa laittaa imeytymään
grillibriketteihin hyvissä ajoin ja grilli laittaa tulille vähintään
puoli tuntia, mielellään tunti ennen tavoiteltua grillaushetkeä.
Yleisölle tarjotaan makkaroita ja mehua. Klassikkoteatteri juhli
täysi-ikäisyyttä. Matkataan nuoruuden tunnelmiin: autolla ajeluun ja
kyyteihin, hengailuun, ensirakkauksiin, bileisiin. Mikan Olavi
pilistelee ja tarjoaa kyytiä. Venlan Rousmäri tarkkailee. Tapahtuman
sujuvuuden varmistaa ja sääntöjenmukaisuutta valvoo ja paperit kysyy
ja jonossa etuilut huomaa Tiinan järisyttävä järistysmies-Tino
-hahmo. "Loisteessa Neonvalon" -biisi vie aikakoneella -00-, -90-,
-80-, -70-, -60- jne. luvulle, kaikkien aikojen nuoruuksiin ja
täysi-ikäistymisiin yhtä aikaa. Lintubiisi taas oli muisto siitä,
miten lintu oli törmännyt ikkunaan joskus silloin kauan sitten. Joku
saattaa bongata laulun asetelmassa myös hennon yhteyden Philippe
Lacoue-Labarthen kirjasen "Etiikasta: Lacan ja Antigone" ajatuksiin.
Saa mutta ei tarvitse.
"Mitä kuuluu?
Sitä kuuluu -
pääsky lensi ikkunaan.
Sitä sattuu.
Sitä sattuu.
Meni siiven taittamaan.
Laitetaanko se laatikkoon?
Laitetaan se laatikkoon
ja haudataan. Joo."
Re-setting the Headsets (aka. Pulp Fiction 2.0) (2016)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina
Oksanen
hahmoissa:
Mika Lahtinen - Topi Mustone, salakulonen agentti, äveriäs
Tiina Oksanen - Uuma Turmanen, kuumebeibi, äveriäs
Lasse Forsgren - Hórhhe, flamingotanssija, äveriäs
Ensi-ilta Kulttuuritila Painiksen Painis-klubilla syyskuussa 2016.
Tiinalla oli kuumetta. Yleisö sai kulkea istumapaikoilleen
seinäpalapeiliä käsissään pidellen ja sen kautta kattoa katsellen.
Illan ensimmäinen puolisko oli meidän, toinen Slim Beanin. Esityksen
toinen titteli oli Pulp Fiction 2.0. Pulp on massaa. Pulp on
brittirokkibändi. Pulp on sellua. Täydellinen levynkansikuva jäi
odottamaan yhtä täydellistä levyä. Kaikki raideritoiveet oli
täytetty.
"Hei mitä mitä mitä mitä sun
nauru mielessä
soi
minun mielessä
soi
Oijoi minkä tempun teit
sä mielenrauhan multa veit
o- ou!"
TANKKI TÄYTEEN, PEKKO! (2017)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina
Oksanen
hahmoissa:
Tiina Oksanen - W. Guula, Malli
Mika Lahtinen - Muotikuvamaalari Normal Case, tavallinen tapaus,
Malli
Lasse Forsgren - Väsy Saarnamies, Malli
Ensi-ilta Äänekosken Rantapuiston entisellä kesäteatterialueella
elokuussa 2017. Päätettiin palata yleisöön uppoavien klassikkojen
pariin. Tv-suosikki ja kesäteattereiden ehtymätön vetonaula Tankki
täyteen yhdistettiin kansanhuumorin klassikkomopedistiin Pekkoon
mutta ainoastaan esityksen nimen tasolla, ainoastaan yleisön
houkuttelemiseksi. Yhdistämällä teesi ja (anti- vai toinen)teesi
muodostettiin synteesi, uusi olento, uusi, edellisten
tekijänoikeuksista vapaa teosaihio. Itse esityksessä oli tilallisena
ratkaisuna cat-walk ja Lassen
muoviputkenlujuuslaskelmasuunnitteluvirheen takia täysin yleisön
nähtävissä ollut back-stage "teltta"-alue. Yleisö tuotiin lähelle
tapahtumia, ihan entiselle näyttämöalueelle asti, kulttikselta taas
lainatuista muovituoleista aseteltuun katsomoon. Se oli koko kansan
Rantapuistotapahtuma sisältäen runonlausuntaa, muotikuvamaalausta ja
poliittisen monologin lapuista luntaten. Vanhaa mopontankkia
pöristettiin ja vaikuttavasti muotinäytöstä pidettiin, ylväästi
Pallen ootko tyyr -muotiluomuksiin tälläytyneinä. Klassikkoteatterin
klassikkolegendapuvustaja Palle Koikkala tosiaan ilmaantui mukaan
työryhmäään kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan! Kuten
hahmokuvista näkyy, Mika ja Tiina ryhtyivät käsikirjoittajiksi ja
Mika jopa pääkäsikirjoittajaksi. Lassen pää ja kädet olivat tyhjät.
We worked it and we made it work!
Kultanen kehä (2018)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina
Oksanen
hahmoissa:
Tiina Oksanen - Lucy Diamond (aka. Viljo Suolahti)
Mika Lahtinen - Zamu El-Peugeot, Pimu
Lasse Forsgren - Garam Atso-Vitsi, Pimu, Äänekoskikummajainen
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston entisellä kesäteatterialueella
18.8.2018. Oltiin jonkun suunnittelukokoontumisen jälkeen tultu
luvanneiksi yleisölle (vaiko vain itseillemme?), että seuraavassa
esityksessä olisi mukana kamppailulajeja. Niin sitten tehtiin.
Rantapuiston nurmikolle kohosi heinäseipäistä klassinen
taistelukehä, oktagoni. Se oli erityisen huolellisesti suunnattu
iltapäiväauringon asema huomioon ottaen, jotta kehän ympärillä
istuvat katsojat pystyisivät seuraamaan toimintaa
auringonpaisteisellakin kelillä häikäistymättä. Tokihan esiintyjät
olivat myös valovoimaisia ja ajoittain jopa häikäiseviä. Voitaneen
kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että ilman auringon lainaamaa
valoa oma hohto ei olisi riittänyt. Heti oktagonin jatkeena oli
otteluita järjestävän ja vedonlyöntiä ja tuomarointia hoitavan Lucyn
biitsibaari yhden biisin karaokeineen. Karaoke avattiin aina
esityksen lopuksi yleisölle. Lucyn järjestämien kamppailujen tähdet
Zamu ja Garam joutuivat ihan urakoimaan ottelupalkkioidensa eteen,
sillä he olivat vastuussa myös otteluiden erätauko-ohjelmasta.
"Voi voi
Piilosen Kalle
Piilosen Kalle
Piilosen Kalle
voi voi
Piilosen Kalle
Piilosen Kalle
parka
;
Juu juu
juhlakuuset
juhlakuuset
juhlakuuset
juu juu
juhlakuuset
juhlakuuset
maassa."
LUCY: JA PIMU KIERTÄÄ! PIMU! KIERTÄÄ!
Palkintojen jako (2019)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina
Oksanen
hahmoissa:
Mika Lahtinen - Leo "Leksa" Tiainen, Erkki Kömpelö, Deizii Duo Dam
ja Digibam
Tiina Oksanen - Studio-ohjaaja Alli Rahkeinen, Vuoden Somepersoona
MC Batistiina
Lasse Forsgren - juontaja Onni Isola, Maailman vahvimmat pallit
-mies, Deizii Duo Dam ja Digibam
Pilvi Honka - Diizei
Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston entisellä kesäteatterialueella
elokuussa 2019.
Accessories Fashion Show (2022)
suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina
Oksanen
Accessories Fashion Show! -kokonaisuuden muodostaneet näyttely ja
sen temporaalisesti kehystäneet kolme esityksellistä tapahtumaa
tutkivat henkilökohtaisen ja kollektiivisen mikrohistorian
merkitystä nykyajassa retrospektiivisen taidenäyttelyn ja
muotinäytöksen konventioiden läpi. Samalla teos tutki
monitaiteellisesti konkreettisella tasolla aktiivisen ja passiivisen
toiminnan suhdetta ja osallisuuden kokemusta. Teos huteroitti
positiivisessa hengessä inhimillisen toimijuuden totunnaisuuksia ja
korosti esineiden osallisuutta inhimillisen maailman rakentumisessa
ja toiminnassa kysyen ihmisen ja esineen rooleja toimijoina ja
toimintaa synnyttävinä aktivaattoreina. Toimijuuksien
törmäyspisteessä teos avasi kokijan arkiseen elämänpiiriin repeämän,
jonka äärellä voi pohtia omaa kokemustaan aktiivisena toimijana,
passiivisena vastaanottajana, aktiivisena vastaanottajana ja
passiivisena toimijana olemisesta. Mitä tehdä? Alkaakko kursia
kokoon? Antaakko repsottaa? Korjatakko vai heittääkkö pois? Mikä
tänä päivänä, tässä ajassa, saa ihmisen toimimaan? Mikä herättää?
Mikä saa liikkeelle? Mikä pysäyttää?.
TAI SITTEN JOTAIN IHAN MUUTA.